Lamminniemi-lehti 1/2015
– Muisti ei pätki – se on kokonaan poikki, naurahtaa pian 95 vuotta täyttävä Eino Uusitalo, somerolainen sotaveteraani. Hän on asunut maaliskuusta 2014 alkaen pysyvästi Lamminniemessä, josta kuluneet kahdeksan kuukautta Katajakodissa, Someron kaupungin tehostetussa palveluasumisessa.
Alzheimer on tullut Einolle pikku hiljaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän pärjäsi kotona, kun vaimo vielä huolehti iltalääkkeet. Yhteinen, 65-vuotinen taival päättyi kaksi vuotta sitten, kun vaimo nukkui pois 90-vuotiaana. Viimeinen reilu vuosi oli raskasta aikaa, kun he eivät enää tulleet toimeen kotiavun ja työssäkäyvän tyttären ilta-avun turvin.
– Sitä oli vaikea isällekin selittää, miksi he joutuivat olemaan eri hoitopaikoissa. On kova paikka, kun vanhat avioparit erotetaan, toteaa Aila Tamminen hiljaisena.
– Aika mukava täällä on olla. On hiljaista, sanoo Eino Uusitalo rollaattoriinsa nojautuen.
Hiljaisuus on hänelle uutta. Uusitaloilla oli aikanaan laaja tuttavapiiri, josta aina löytyi vieraita tai kyläpaikkoja. Eino on ollut aktiivinen myös harrastustensa parissa: Hän on lukenut paljon, maalannut, soittanut haitaria ja kirjoittanut muistelmia. Juuri muistelmien avulla palataan nykyisinkin oman kotikylän arkeen, kun Aila ja hänen veljensä käyvät isän luona vuoropäivin.
Kotikylällä oli urheiluseura, jonka talkoisiin ja kesäjuhliin kaikki osallistuivat. Yhteisöllisen kylän vaiheita on koottu kirjaan Kaahinojan kahden puolen, Hyrsynkulman Vähäsuolta Saarikkoon (2000).
– Tätä kirjaa kun käymme yhdessä läpi, niin pikku hiljaa asiat alkavat aina palautua mieleen. Isän kirjoitukset kuvaavat maatilan haltuun ottamisen vaiheita ja sota-aikojen tapahtumia.
Alzheimerin vuoksi Eino ei enää oma-aloitteisesti tartu jutusteluun muiden kanssa. Katajakodissa asuu myös yksi vanhoista sotakavereista, mutta kumpikaan mies ei enää tunne toistaan. Yhteisten ruokailuhetkien jälkeen Eino useimmiten tulee kipin kapin takaisin oman huoneensa rauhaan.
– Tällainen paikka on ihana. Reilun kokoinen yksiö on kodikas omine kalusteineen, tauluineen ja perhekuvineen. Isällä ei ole huolia eikä murheita, sillä hän on hyväkuntoinen ja toimintakykyinen. Alzheimerkaan ei haittaa, kun ei ole mitään pahoja muistoja, esimerkiksi sodasta. Hän ei myöskään ikävöi aiempia kotejaan, sillä sairaus on pyyhkinyt ne pois muistikuvista.
– Juu, kyllä mää täällä viihdyn. Mukavasti se aika näin menee. Ei sitä työtä ja tekemistä niin kaipaakaan, naurahtaa tyytyväisen oloinen Eino Uusitalo.
Turvallinen asuminen ja välittävä hoito ovat Ailan mukaan tärkeintä, mitä he veljensä kanssa isälleen toivovat. Niin monenlaisia, ikäviäkin tarinoita kuulee nykyisin eri puolilta Suomea.
– Nyt isä voi hyvin – paljon paremmin kuin viime vuosina. Elämässä on tasainen rytmi ja lääkkeetkin on tarkistettu. Hän on lihonutkin Katajakodissa seitsemän kiloa, vaikka on aina elämässään ollut liikunnallinen ja tarkka syömisistään. Ilmeisesti herkutkin maistuvat nyt, naurahtaa Aila.
– Ruoka on hyvää, täydentää Eino.
– Tänne on aina helppo tulla ja henkilökunnan kanssa on mukava päivittää kuulumisia. On tärkeää, että myös lähtiessään voi sulkea oven perässään hyvällä mielellä. Tietäen isän olevan täällä tyytyväinen ja hyvässä hoidossa, toteaa Aila Tamminen hymyillen.
Pihla Linnainmaa
Palvelujohtaja
p. 050 577 5773
Lähetä sähköpostia
Täytä yhteydenottopyyntö
Lamminniemen Hyvinvointikeskus
Jänistie 1, 31400 Somero • p. 02 77 990
Virhe: Väärä käyttäjätunnus / salasana.
Käyttäjätunnus:
Salasana: